Soitin eilen ensimmäistä kertaa molliasteikkoa, kaksi kertaa päivällä soittotunnilla yhdessä Villen kanssa ja vielä illalla kotona. Yksin se tietenkään kuulostanut samalta, eikä onnistunut yhtä hyvin, mutta tunnelma jäi väkevästi soimaan minuun, olen liikuttunut ja vaikuttunut maisemasta jonka sävelet synnyttivät.

Kosketin selloa ensimmäisen kerran toukokuussa 2024. Oli vuosittainen taideoppilaitosten yhteinen Kipinä-tapahtuma Keravan lukiolla, minulla oli kahvitauko ja kävin kurkkaamassa josko instrumenttikokeilujen selloluokassa olisi vapaata. Ketään ei ollut paikalla, joten sallin itselleni istua tuoliin. Sain instrumentin syliini, jousen käteen, opettajalta muutaman asentoa ja otteita ohjaavan lauseen.

Matkani kohti ensikosketusta sellonsoittoon oli seurannut värähtelyä: olin kuullut lukemattomia konsertteja sekä harrastanut yhteislaulua jo vuosien ajan harjoittaen hengitystä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana olin ymmärtänyt, mikä vaikutus resonoinnilla on kehooni. Helsingin musiikkitalon uusien urkujen sointi, Neurosonic-laitteen matalataajuinen värähtely ja äänimaljahoidon suurimman maljan resonointi olivat ratkaisevia kokemuksia. Hain helpotusta koronan vahingoittamille keuhkoilleni, toimivaa tapaa kuntoutua, kun jokainen pikku flunssa tulehdutti keuhkot aina uudestaan. Jälkikäteen etsintäni vaikuttaa systemaattiselta, vaikka se oli harhailua ja jokaiseen tarjolla olevaan korteen tarttumista. Vapaan G-kielen värähtely (98 Hz) soitinkokeilussa oli selkeä vastaus kaipuuseeni. Soitinkokeilun jälkeen ajattelin öin ja päivin vain selloa ja sen sointia. Löysinkin kesän aluksi kolmen soittotunnin mittaisen kesäleirin ja sain vuokrattua soittimen.

Olin soittanut lapsena muutamia vuosia viulua ja pianoa musiikkiopistossa ja sen muisteleminen oli epämukavaa. Olin arka lapsi, pelkäsin soittotunteja, opettajan ankaruutta, käsittämättömiä vaatimuksia, omaa osaamattomuuttani ja sen herättämää häpeää, eivätkä nuoret ja kiireiset vanhempani osanneet toimia tilanteessa. Soittoharrastus kuului asiaan. Hämärästi muistan tutkijaisäni joskus istuneen lukemassa käytävällä pianotunnin ajan.

Nyt olen käynyt pian kolmen lukukauden ajan puolen tunnin mittaisella soittotunnilla joka toinen viikko Keravan musiikkiopiston avoimessa opetuksessa. Joka kerta soittotunnille lähtöä tehdessäni jarrutan, en tahtoisi mennä. Soitan yhä ääniä, en musiikkia. Ylevät ajatukseni elinikäisestä oppimisesta, mahdollisuudesta herättää henkiin kuihtuneita hermoyhteyksiä on ollut koetuksella. Opin käsittämättömän hitaasti, jos lainkaan. En ehdi harjoitella niin usein kuin haluaisin ja kynnys aloittaa alkaa nousta nopeasti. Välillä jäädyn tunnilla, koska kahden erillisen käden ohjaaminen, sävelten kuuleminen, nuottien seuraaminen ja niiden ymmärtäminen on ylivoimainen tehtävä aivoilleni. Lapsuuden häpeä osaamattomuudesta on vahvasti läsnä, vaikka osaan jo pukea ahdistuksen sanoiksi ja usein teenkin niin heti tunnin aluksi.

Mitä olen oppinut puolentoista vuoden aikana, tai oikeammin, mikä on muutoksessa? Kuulen herkemmin kuin aiemmin. Tutussakin musiikissa erotan uusia, aiemmin kokemattomia sävyjä. Uteliaisuus on täällä, sellon maailma on uusi ja ihastuttava. Kuinka monesta eri kohdasta selloa voi soittaa saman sävelen! Entä huiluäänet, mikä ihmeellinen sampo tuo instrumentti onkaan. Värähtelyn myötä ovi raottuu kohti tuntematonta ja aavistan sen olevan laaja ja hurmaava. Mikä parasta, keuhkoni toimivat ja vahvistuvat. Hidastellen alan hyväksyä myös tarpeeni palata musiikin teorian opiskelun pariin, paikata aukkoja ja oppia lisää.

“Hyvä!” toistaa opettajani Ville väsymättä joka kerran kun nelossormeni osuu oikeaan kohtaan soittaessamme G-molliasteikkoa. Hänen pedagogiikkansa on kekseliästä ja leikkisää ja minulle sopii paremmin kuin hyvin harjoitella vibraton alkeita tehden halloween ääniä lasten tapaan. Lapsi minussa ilahtuu, ja kun jännitys ja häpeä hellittää. Uskon, että myös oppiminen on mahdollista. Jo nyt minulla on repertuaarissani vapaan G-kielen värähtely. Onhan sellonsoiton alkeet toista kuin sudokut tai kaikki se, mitä jo varmasti osaan tehdä hyvin.

Helsingissä 23.11.2025
Rimma Gimpel