Ensimmäisen kerran kuulin sanan ”taffeli” vieraillessani lapsena Tuomarinkylän kartanossa. Vanhan kartanomuseon salissa oli salaperäisiä esineitä, joista yksi oli taffelipiano. Vaikka soittimeen ei saanut kajota, sen hauskalta kuulostava nimi jäi mieleeni.[1] Kiinnostukseni kartanoihin, linnoihin ja vanhoihin soittimiin on kasvanut vuosien varrella. Musiikkiopintojen myötä olen päässyt soittamaan historiallisia pianoja ja fortepianoja – sekä alkuperäisiä että rekonstruoituja. Jokainen soitin kertoo omaa tarinaansa menneistä ajoista ja vuosien takaisista äänimaailmoista.[2]

Salaperäinen ”Kjellström – nro 157” 

Joskus sattumat avaavat uusia polkuja. Kun aloitin työt Keravan musiikkiopistossa, huomasin opiston salin nurkassa pölyttyvän taffelipianon. Soitettaessa se lähinnä kolisi ja rämisi, ja soitin oli ilmeisesti juuri lähdössä ”muualle” – mitä se sitten tarkoittikaan. Sattumalta olin juuri lukemassa kirjaa suomalaisista taffelipianoista, ja vastaan tuli yllättävä tiedonmurunen: opistomme soitinyksilö mainittiin yhtenä harvoista säilyneistä Johan Kjellströmin Turussa 1800-luvulla rakentamista soittimista.[3] Onneksi olin myös hiljattain ollut juhlistamassa eräässä yksityiskodissa soittokuntoon entisöityä taffelipianoa ja tiesin, että Suomesta löytyy korjaaja, joka voisi auttaa taffelin pelastusoperaatiossa. Iloiseksi yllätykseksi ”Kjellström nro 157” osoittautui ikäisekseen harvinaisen hyvin säilyneeksi soitinyksilöksi.[4] Rikkoutunut kaikupohja vaati perusteellisen remontin, mutta jopa vasarakoneisto oli säilynyt ehjänä.[5]

Kuka olikaan Johan Kjellström? Tämä vuosina 1795–1854 elänyt soitinrakentaja syntyi Inkoossa, opiskeli soitinrakentamista Tukholmassa ja asettui 1832 Turkuun, jossa hänestä tuli kaupungin johtava soitinrakentaja.[6] Kjellströmillä oli verstas Hämeenkadulla, ilmeisesti Konditoria Soltanen naapurissa. Herra Kjellström rakensi noin 200 taffelipianoa elämänsä aikana. Hänellä on luultavasti ollut myös muutama apupoika verstaalla. Keravan soitin on saanut numeron 157, mikä osoittaa sen syntyneen todennäköisesti 1840-luvun lopulla. Soitin on kulkeutunut musiikkiopistolle Salon ja Porvoon kautta, mutta sen tarkempi matkareitti on arvoitus. Vastaavanlainen Kjellströmin taffelipiano on aikanaan ollut esimerkiksi Espoon kartanossa.[7] Muutama muukin soitinyksilö on vielä tallella, muun muassa Turun Sibelius-museossa sekä Kemiön kotiseutumuseossa. Rakentajan vaimo, Maria Helena Bergman, oli muuten Kemiönsaarelta lähtöisin.   

Joistakin sanomalehti-ilmoituksista voi päätellä, että Johan Kjellström suhtautui työhönsä kunnianhimoisesti ja asiakkaiden toiveita kuunnellen. Kiehtovaa ajatella, että hänen verstaansa toimi konditorian vieressä – mitähän herkkuja siellä tuolloin valmistettiin? 

Åbo Underrättelser 5.9.1835  

Kun olen nyt asettunut tänne musiikki-instrumenttien valmistajaksi, saanen nöyrimmin ilmoittaa, että valmistan muiden musiikki-instrumenttien ohella erilaisia fortepianoja erilaisilla rakenteilla. Tilaustyöt mainitussa asiassa otetaan vastaan luonani, osoitteessa Kondiittori Soltanen talo, Iso-Hämeenkatu. 

Olen tarkka töideni valmistuksessa ja rohkenen luvata, että soittimeni saavat kunnioitettujen musiikin ystävien hyväksynnän. Kaksi äskettäin valmistamaani fortepianoa on nyt myös myynnissä luonani.  

Turku, 5. syyskuuta 1835.   
Johan Kjellström. 

Taffeli soikoon! 

Parisataa vuotta sitten piano kuului koriste-esineiden ja viherkasvien ohella porvariskotien sisustukseen. Pianonsoitto (tai klaveerinsoitto)[8] oli merkittävässä osassa yläluokan ja sivistyneistön elämänpiiriä.[9] Esimerkiksi Turun soitannollisen seuran jäsenet musisoivat ahkerasti ja seura ylläpiti nuottikirjastoa. Teologian tohtori Nils Magnus Tolpon päiväkirjamerkinnät tammikuulta 1795 osoittavat hänen musisoineen ”på claveret och violin” lähes päivittäin.[10]

Säätyläispiireissä varsinkin tytöt harrastivat musisointia. Kasvatukseen kuului monipuolisen yleissivistyksen hankkiminen, keskustelukulttuurin taitaminen, vieraiden kielten hallinta sekä tanssin ja taiteiden harrastaminen. Kansallisarkistossa vastaani tuli sotilaspedagogi Samuel Möllerin herttaisia kirjeitä teini-ikäiselle tyttärelleen Tukholmaan, minne Eva Sofia oli lähetetty opiskelemaan musisointia, piirustusta ja ranskan kieltä 1800-luvun alussa. Isä toivoi, että tytär oppisi soittamaan klaveeria ja lukemaan hyvin nuotteja, jotta he voisivat kotona musisoida talvi-iltojen iloksi, ja ”taivaalliset sävelet loisivat mieltä ylentävää tunnelmaa nykyajan melun keskelle.” [11]

Olemme musiikkiopistolla järjestäneet taffelikonsertteja, joissa niin nuoret kuin varttuneemmat soittajat ovat musisoineet kunnostetun ja kauniisti soivan instrumentin äärellä. Konserteissa on ollut monenlaisia teemoja, kuten käsinkirjoitetut nuottikirjat[12] tai taffelipiano elokuvissa.[13] Lisäksi fortepianotaiteilija Megumi Tanno on pitänyt mestarikurssin oppilaille.  

Musiikinharrastajat kopioivat taannoin suosikkikappaleitaan mustekynällä nahkakantisiin nuottikirjoihin. Ne toimivat myös vieraskirjoina, joihin kerättiin ystäviltä sävelmiä. Edellisessä kuvassa näkyy seinälle heijastettuna Bernadette eräästä nuottikirjasta, jonka kanteen on kirjailtu ”SB”. Liekö kirja kuulunut taannoin Sophie Bernadettelle? Moniin nuottikirjoihin tiensä on löytänyt erilaisin soinnutuksin Marche à la Bonaparte, eli nykyisin paremmin Porilaisten marssina tunnettu sävelmä. Jonkin verran on nuotinnettu myös kansansävelmiä ja -tansseja. Osa kappaleista on kirjoitettu mainitsematta säveltäjää. Säveltäjäniminä esiintyvät esimerkiksi Pleyel, Mozart, Åhlström, Haydn, Kress, Rode sekä Du Puy.  

Myös asteikot ja improvisointi vaikuttavat kuuluneen nuottikirjojen omistajien repertuaariin. Erilaiset kadenssisoittomallit muistuttavat nykyisiä opetussuunnitelmiamme. Toisinaan on kirjoitettu myös malleja improvisatoriseen ”preludiointiin” eri sävellajeissa. Useat sävellyksistä ja kansanmusiikkikappaleista sopisivat hyvin nykyajankin soitonopiskeluun. Arkistolähteitä tarkastellessa voi aistia, kuinka soittoharjoitukset ovat kaikuneet lukuisissa kodeissa ja klaveerimusiikki rikastuttanut jo parisataa vuotta sitten suomalaisten elämää. Toisin kuin silloin, nykyisin pianonsoiton harrastaminen on musiikkioppilaitoksissa mahdollista kaikille. 

Tervetuloa jälleen maaliskuussa musiikkiopiston Lento-saliin nauttimaan Kjellström-taffelin soinneista! 

Elisa Järvi
Pianonsoiton lehtori

Viitteet

[1] Nimitys ”taffelipiano” tulee saksan kielen sanasta Tafel, joka viittaa mm. pöytään. Taffelipianot olivat suosittuja kodeissa ja salongeissa ennen pystypianon yleistymistä 1800-luvun puolivälissä. Flyygelimalliseen fortepianoon verrattuna taffeli vei hieman vähemmän tilaa. Taffelipianon voi nähdä esimerkiksi Jean Sibeliuksen lapsuudenkodissa Hämeenlinnassa, samoin Elsa Beskowin satukirjan ”Petterin ja Lotan joulu” kuvituksessa. Taffelipiano soi pehmeämmin kuin moderni piano.

[2] Kansikuvan vasemmassa reunassa Espoon kartanon sisustusta. Lavastus KAMUn Kartano Kuninkaantien varrella -näyttelyssä.

[3] Dahlström, Fabian 1978. Finländsk Klavertillverkning Före år 1900 Samt Beskrivning Av Sibeliusmuseets Inhemska Klaversamling. Åbo Akademi.

[4] Soittimen sisällä näkyy kaiverrus ”Kjellström 157 Åbo”.

[5] Mika Latvalan tekemän restaurointityön mahdollisti Huonekalusäätiö.

[6] Kjellströmin syntymän aikaan Suomi oli osa Ruotsia. Hän toimi oppipoikana Tukholmassa 1830-luvun alussa, ja hänet mainitaan näin myös ruotsalaisten pianorakentajien luettelossa. https://www.klaverenshus.se/Piano-instruments-2.html

[7] Kjellström, Johan. Taffelpiano. SmIn284_foto.jpg. Sibelius-museon kuvakokoelma.

[8] Vanhoissa sanomalehdissä ja päiväkirjoissa esiintyvä sana ”claver” voi tarkoittaa spinettiä, klavikordia, cembaloa tai fortepianoa.

[9] Järvi, Elisa 2016. Kaikuja parin vuosisadan takaa. Kartanoista kaikkien soittimeksi – pianonsoiton historiaa Suomessa. Toim. M.Rahkonen & M.Kuikka & Konttori-Gustafsson. Sibelius-Akatemia, 54–70.

[10] Nils Magnus Tolpon arkisto. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelma.

[11] Samuel Möllerin arkisto. Kirjeenvaihtoa 1806–1838. Kansallisarkisto.

[12] Nuottikirjoista löytyy paljon soitettavaa! Kolusin niitä läpi eri arkistoissa pianonsoiton historiaa käsittelevässä symposiumissa 4.10.2014 pitämääni esitelmää ”Nuottikirjalöytöjä parin vuosisadan takaa” sekä edellä mainittua artikkeliani ”Kaikuja parin vuosisadan takaa” varten. Artikkeli on luettavissa maksutta verkossa.

[13] 1800-luvun Uuteen-Seelantiin sijoittuvassa Jane Campionin elokuvassa The Piano taffelipianolla on keskeinen rooli.