Aloitin pianonsoiton paikallisessa musiikkiopistossa 6–7 vuoden ikäisenä. Tykkäsin soittaa ja viihdyin musiikin parissa, mutta se oli enemmänkin hauska harrastus kuin kovin tavoitteellista toimintaa. Olin 10-vuotias, kun äitini vei minut kuuntelemaan pianisti Olli Mustosen resitaalia Joensuun konservatorion salissa. Saavuimme hienon salin aulaan, missä ihmiset jonottivat pääsyä konserttisaliin. Istuuduimme paikoillemme, ja keskellä suurta lavaa seisoi ylväs musta flyygeli. Muistan, kuinka upealta soitin näytti jo itsessään ilman soittajaa.

Yleisön istuuduttua paikoilleen ja puheensorinan hiljennyttyä kulissien ovi avautui, ja sieltä saapui frakkipukuinen pianisti, joka aplodien saattelemana asteli määrätietoisesti flyygelin vierelle, kumarsi ja istuutui paikoilleen. Tätä seurasi reilu tunti musiikkia, jota kuuntelin ja seurasin suurella mielenkiinnolla ja innolla. Seurasin jokaista pianistin liikettä ja ilmettä sekä ihmettelin hänen nopeita sormiaan. Olin aivan haltioissani. Konsertin jälkeen käännyin äitini puoleen ja sanoin, että isona minustakin tulee tuollainen.

Muistan edelleen sen valtavan innostuksen, jonka konsertti minussa herätti. Halusin päästä pianon ääreen mahdollisimman nopeasti, kokeilla uusia kappaleita ja kehittyä soittajana. Juuri tällaiset kokemukset osoittavat, kuinka tärkeä merkitys esikuvilla voi olla musiikkiharrastuksessa. Yksikin konsertti tai vaikuttava kohtaaminen taiteen parissa voi sytyttää kipinän, joka kantaa vuosien tai jopa koko elämän läpi.

Yhtä tärkeää kuin ammattilaisilta saadut esikuvat on myös oppilaiden ikätovereiden vertaistuki. Musiikkiopistossa muiden oppilaiden kuuleminen saattaa rajoittua muutamiin oppilaskonsertteihin vuoden aikana, mutta juuri nämä tilanteet voivat olla yllättävän merkityksellisiä. Samanikäisen pianistin tai sellistin kuuleminen voi herättää tervettä kilpailuhenkeä ja lisätä motivaatiota harjoitteluun. Joskus inspiraation lähteenä toimii uusi kappale, jonka kuuleminen synnyttää välittömän halun opetella soittamaan sitä itse.

Me soittajina, ja etenkin pianisteina, tarvitsemme vertaistukea muilta samanikäisiltä soittajilta. Jousisoittajilla ja puhaltajilla on orkesterit ja pienryhmät, joissa pääsee soittamaan kavereidensa kanssa, mutta pianisteina olemme usein yksin luokassa tai kotona harjoittelemassa. Se tietenkin kuuluu myös soittimen luonteeseen, mutta tunneillani kannustan kaikkia yhteissoittoon niin pianisteja nelikätisesti kuin myös muiden soittimien parissa kamarimusiikkiryhmissä. Yhteissoitossa korostuu soittokaverin kuuntelu, yhteisen pulssin ja rytmin löytäminen sekä musiikin kautta yhdessä hengittäminen. Samalla tulee harjoiteltua monia teknisiäkin asioita, jolloin ikään kuin saa “kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Nämä ovat kaikki myös taitoja, jotka voivat olla avuksi elämän muilla osa-alueilla ja kannustavat elinäikäiseen oppimiseen.

Keravan musiikkiopisto tarjoaa oppilailleen monipuolisia mahdollisuuksia sekä yhteismusisointiin että konserttien kokemiseen. Oppilaskonsertit, yhteiset projektit ja konserttiretket ovat erinomaisia mahdollisuuksia päästä kokemaan uudenlaisia asioita musiikin parissa. Ehkä juuri tällaisissa hetkissä voi syttyä kipinä, joka jää elämään nuoren soittajan sydämessä pitkäksi aikaa.

Aleksei Zaitsev
pianonsoiton lehtori
Keravan musiikkiopisto