Jaa kirjoitus
Facebook
Twitter
Sähköposti
Arvoisa kevätjuhlayleisö: Musiikkiopiston oppilaat, perheet, musiikkiopiston henkilökunta ja kaikki musiikin ystävät
Nyt päättyvä lukuvuosi on ollut Keravan musiikkiopistossa täynnä säveliä, kasvua ja yhteisöllisyyttä. Olemme saaneet kokea musiikin voiman monin tavoin – konserttilavoilla, luokkahuoneissa ja kotien kätköissä. Jokainen oppilas on kulkenut omaa musiikillista polkuaan, ja jokainen askel on ollut tärkeä.
Vuoden aikana olemme
Erityisen iloinen olen siitä, miten vahvasti yhteisöllisyys on näkynyt arjessamme. Opettajien, oppilaiden ja perheiden välinen vuorovaikutus on ollut lämmin ja kannustava. Musiikkiopisto ei ole vain paikka, jossa opitaan – se on paikka, jossa kasvetaan yhdessä.
Ensi lukuvuosi on jo pitkälle suunniteltu. Merkittävimpänä muutoksena tulee olemaan taiteen perusopetuksen lakiuudistus, joka vaikuttaa oppilaitosten rahoitukseen ja opetussuunnitelman perusteisiin. Lakiehdotuksen pitäisi tulla lausuntokierrokselle kesän lopulla. Tämä herättää luonnollisesti jännitystä musiikkioppilaitoksissa: miten soitonopetuksen yksilöopetus pystytään huomioimaan jatkossa resurssien kannalta?
Soitonopiskelu edellyttää pitkäjänteistä monta vuotta kestävää harjoitusta opettajan yksilöllisessä ohjauksessa. Ammattitaitoinen opettajakuntamme tekee jokaisesta oppitunnista ainutlaatuisen ja tukee pitkäjänteistä harrastamista askel askeleelta. Tähän perustuu koko suomalainen musiikkiopistojärjestelmä, joka on maailmalla arvostettu ilmiö. Toivottavasti se olisi sitä myös seuraavina vuosikymmeninä.
Ensi lukuvuoden osalta jännitämme myös uusien tilojen käyttöönottoa. Musiikkiopiston opetus siirtyy pääosin Sompion koululta lukiolle ja keskuskoululle, johon musiikkiopistolle on rakennettu sali. Osa Lento-salin, Kerava-salin ja seurakuntasalin konserteista siirtyy tähän uuteen saliin. Toivottavasti tilakehitys on vahvasti hyvään suuntaan.
Lukuvuoden päätteeksi on aika kiittää työn tuloksista.
Työvuotensa Keravan musiikkiopistossa päättää tänä keväänä pianonsoiton lehtori Outi Haapanen. Outi on tehnyt Keravan musiikkiopistolla mahtavan 43 vuoden uran. Musiikkiopiston toimintakulttuuri on muuttunut vuosien aikana, mutta työn perusluonne on kuitenkin pysynyt samana. Oppilaita kohtaan Outi on ollut aina innostava ja tehnyt säntillistä sekä suunnitelmallista työtä. Oppilaasi ovat saaneet elinikäisen lahjan. Kiitos työtoveruudesta Outi!
Stipendejä jaetaan hyvän opintomenestyksen vuoksi. Se voi olla esim. erinomainen menestyminen tasosuorituksessa, runsas esiintyminen, kilpailumenestys tai oma eteneminen opinnoissa. Joskus opettaja voi palkita myös yhtyetoiminnan kantavasta voimasta. Musiikkiopiston stipendirahastoa ovat kartuttaneet musiikkiopiston oman rahoituksen lisäksi Kerava Jazz ja Pohjola-Norden. Stipendejä jaetaan 37 oppilaalle.
Todistusten jako
Keravan musiikkiopistossa jaetaan tänään 15 musiikin laajan oppimäärän perusopintojen päättötodistusta ja 7 musiikin laajan oppimäärän päättötodistusta, joka tarkoittaa koko musiikkiopiston opintojen suorittamista.
Lämpimät onnittelut todistusten saajille ja soivaa kesää kaikille!
Perusopintojen todistukset
Venla Ahvenainen
Elis Boström
Iiro Fenat
Fanni Hämäläinen
Roosa Jakonen
Mark Kislyuk
Geela Korventaival
Tuuli Lintula
Laura Nivala
Georg Peruhhin
Väinö Repo
Antero Ruotanen
Fiona Soosalu
Vellamo Tuomainen
Alma Vänskä
Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistukset
Maria Hublin-Riikonen
Kiira Juntunen
Agata Kauppinen
Elsa Langer
Anna Oksanen
Anni-Mari Rinne
Santeri Rotola-Pukkila
Nina Rissanen
rehtori