Keravan musiikkiopiston pop/jazz-opetus täyttää 40 vuotta. Se on kunnioitettava määrä vuosia, kun miettii kyseisen musiikinalan opetuksen historiaa maassamme – ja laajemminkin. Pohjoismaiden vanhin rytmimusiikkiin erikoistunut oppilaitos, Oulunkylän Pop/Jazz-opisto perustettiin vuonna 1972. Alan uranuurtajan Klaus Järvisen perustama oppilaitos hyväksyttiin konservatorioksi vuonna 1986. Näihin aikoihin oli siis pop/jazz polkaistu käyntiin jo Keravan musiikkiopistossakin. Vuosien saatossa linjaltamme on ponnistanut useita tulevia musiikin ammattilaisia. Nyt onkin hyvä syy juhlistaa toimintaa, muun muassa 1. huhtikuuta järjestettävän juhlakonsertin muodossa.

Ihmisiässäkin mitattuna 40 vuotta on pitkä aika. Hypätään ajassa taaksepäin. Mitäpä tapahtui samaan aikaan toisaalla?

Erään itäsuomalaisen pikkukaupungin musiikkiopistoon oli perustettu jazz-bändi. Bändiä luotsasi vaskisoitinten opettaja. Kokoonpanossa trumpetti, altto- ja tenorisaksofoni, rummut, basso, kitara ja piano. Allekirjoittanut istahti ensimmäisiin harjoituksiin pianon ääreen. Pianotunneilla oli käyty ekaluokkalaisesta lähtien ja esiinnytty kaikissa koulun joulu- ja kevätjuhlissa. Myöhemmin oli päästy oikein musiikkiopistoonkin. Siellä soitettiin klassista musiikkia. Popimpi musa kuitenkin kiinnosti enemmän. Olin kysellyt apua piano-opelta löytyisikö nuottia John Lennonin Imagineen. Ei löytynyt. Kiinnostukseni oli kuitenkin noteerattu ja myöhemmin kehotettiin menemään tähän uuteen opiston jazz-bändiin. Olin lukion toisella. Bändisoittokokemusta oli jo, sillä olihan kotikylän jätkien kanssa soitettu muutamat tanssikeikat nuorisoseuralla. Mutta silti vähän hirvitti. Kaikki muut soittajat olivat tuntemattomia kaupungin poikia, itse olin maalta. Sointumerkkejä osasin jonkin verran ja sen verran tiesin jazzista, että siinä pitää kai soittaa jotain sooloja. Improvisoida tai jotain. Toivottavasti ei tarvitsisi vielä ekoissa treeneissä. Mutta kyllä tarvitsi.

Ensimmäinen biisi oli Duke Ellingtonin ”Satin Doll” ja ensimmäinen sointumerkki D-7. Pari viikkoa myöhemmin tiesin jo, että merkinnän miinusmerkki tarkoitti mollisointua. Bändiope opasti ryhmää improvisointiin. Huomasin, ettei nuo muutkaan ole virtuooseja. Fonistit oli vähän enemmän perehtyneet jo soolon soittoon. Pikkuhiljaa tutustuin bändin kavereihin. Alttofonisti oli ikätoveri, ja hänestä tuli hyvä ystäväni. Päädyin nopeasti soittamaan muihinkin kokoonpanoihin ja pääsin osaksi kaupungin muusikkoyhteisöä. Aiemmin keskiverto klassinen piano-oppilas oli seuraavana keväänä jo kaupunginorkesterin vappukonsertissa pianistina. Homma vei mennessään. Vaikka en voinut aiemmin kuvitella, että minusta olisi musiikin ammattilaiseksi, matkustimme pari vuotta myöhemmin sen alttofonistin kanssa ammattiopintoihin pääkaupunkiin, Pop/jazz-konservatorioon.

Kuva: ”Hääkeikalla”. Risto Sinkkosen arkisto.

Työssäni pop/jazz-pianonsoiton opettajana saan olla oppaana eri ikäisille ihmisille heidän musiikkiretkellään ja -seikkailullaan. Lapsia ja nuoria ohjatessa oman rytmimusiikillisen polun alku palaa monesti mieleen. Saatan sanoa oppilaalle: ”Tiedätkö, en mä sun ikäisenä vielä tolleen osannut soittaa.” Tai en ainakaan uskaltanut, kun ei tiennyt onko ”oikein” soittaa näin. Eihän sitä lue nuotissakaan. Minulla ei ollut silloin sellaista oman instrumentin opettajaa, joka olisi osannut kertoa, että ei siitä biisistä kannata nuottia etsiä. Opettele tai opetellaan soittamaan se korvakuulolta. Tänään teemme usein tunnilla niin, että vaikka olisikin nuotti jostain kappaleesta, kuunnellaan alkuperäistä tai jotakin muuta versiota ja poimitaan tärkeitä yksityiskohtia sieltä. Rytmimusiikissa nuotit ovat pääasiassa viitteellisiä. Usein niitä ei ole lainkaan. Kuunnellaan se biisi ja piirrellään tarvittaessa paperille sointumerkit, että muistetaan ne vielä huomennakin. Ja ainakin viikon päästä seuraavalla tunnilla.

Pianistit ovat usein tottuneet soittamaan yksin. Soitin antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Yksin soittavaa rumpalia tai basistia on vaikeampi kuvitella. Basso ja rummut ovat selkeämpiä bändisoittimia. Bändissä soittaminen oli nuorena itsellekin aluksi ihmeellistä. Kosketinsoitin tai sähköpiano piti kytkeä piuhalla vahvistimeen. Ääni tuli lujempaa. Opin että muita soittimia piti virittää ennenkuin alettiin soittaa yhdessä. Opin että omat stemmat piti harjoitella kotona ennenkuin mennään bänditreeneihin. Sitten piti yrittää sovittaa oma soitto sujumaan muiden kanssa. Aika pian tajusi kuitenkin, että yhdessä ollaan enemmän. Kun harjoitellaan, voidaan soittaa vaikka mitä biisejä! Vaikka miten hankalia, mutta mehän vedetään! Ja sitten nää tyypit tässä ympärillä. Uusia kavereita! Parhaimmillaan joistakin voi tulla elinikäisiä ystäviä.

Kuva: Risto Sinkkonen

Työurani Keravan musiikkiopistossa alkoi vuonna 2000. Nykyisistä pop/jazz-linjan opettajista talossa oli silloin Immo Lehto, joka on ollut opiston pop/jazz-opettajistoa lähes linjan alusta asti. Immon vastuulla ovat sähkökitaran opetus ja bändit. Opettajavaihdosten myötä Pasi Huttula (basso ja bändit), Pauliina Miettola (laulu) ja Jarkko Rantanen (rummut) ovat liittyneet mukaan. Meidän upea tiimimme on nyt pysynyt samana 15 vuotta. Instrumenttiopetuksen ohella pop/jazz-linjamme toiminnassa on tärkeässä roolissa afroamerikkalaisen musiikin perusteiden (amp) opetus. Siinä yhdistyvät musiikin perusteiden opetus ja bändisoitto. Vuonna 2006 saimme käyttöömme Musiikkikartanon, jossa pääosa pop/jazz-opetuksesta tapahtuu. Voimme siis yhtäaikaa viettää myös Musiikkikartanon 20-vuotisjuhlallisuuksia. Itselleni Musiikkikartano tuo omalla tavallaan mieleen vanhan alakouluni. Yli satavuotias puutalo henkii lämmintä ja mukavaa ilmapiiriä, jonne lasten ja aikuisten on turvallista tulla harrastamaan ja työhön.

Risto Sinkkonen
Pop/jazz-pianonsoiton opettaja
Keravan musiikkiopisto